perjantai 22. helmikuuta 2008

Pitkästä aikaa

Viime blogauksesta onkin jo jonkun verran aikaa joten ajattelin nyt vähän kertoa kuulumisistani. Minulla piti olla tänään kahdeksasta yhdeksään psykan tunti, mutta herättyäni katsoin ikkunasta ulos ja säähän oli niin kurja, että pyysin äidiltä luvan lintsata sen yhden tunnin, sillä minulla olisi ollut sen tunnin jälkeen 3 hyppäriä. Menen siis vasta kahdeltatoista kouluun ja olen siellä hurjat 3 tuntia :) ja sen jälkeen LOMA!

Hiihtoloma tosiaan, mutta missäs hiihdät kun taivaalta sataa kaatamalla vettä? Toivottavasti säät tästä vähän paranevat jotta voisin joskus loman aikana mennä ulos vaikka pyöräilemään :| (uskokaa tai älkää, mutta en ole sekoamassa lopullisesti). Käsittääkseni olen ainoa eliitissä jolla loma on ensi viikolla, joten mesessäkään ei päivällä ole ketään. Itselleni tuo loma tuli juuri sopivaan aikaan, sillä mm. keskiviikkona jouduin paiskimaan hiki hatussa koulutöitä. Englannin yo-vihon ja äikän esseen. Joudun kuitenkin varmaan jonkun verran työskentelemään lomallakin, sillä sitä hissan tutkielmaa pitäisi viedä eteenpäin. :|

Pelailtiin eilen kaverin kanssa texas hold emiä filosofian tunnilla (oltiin ATK-luokassa) ja tajusin vihdoinkin miten sitä peliä pelataan. Kävin eilen rekisteröitymässä Betssoniin, mutta siellä pelaamisesta ei tullut oikein mitään, jotenkin tuntui niin sekavalta kun ei pysynyt perässä mitä kukin pelaaja teki :/ Noh, enköhän harjoittelemalla kehity, jos joku välttämättä haluaa peliseuraa niin nimimerkkini on Porho77 (lol).

Nyt on pieni vitutus päällä sillä äitini painostaa minua hakemaan kesätöitä, vaikka itseäni ei todellakaan kiinnostaisi rehkiä kesällä paria viikkoa putkeen. Jos kaupungille haluaa hommiin niin hakemus pitäisi jättää tämän kuun loppuun mennessä, joten aikaa on viikko. Yritin tehdä hänelle selväksi etten tarvitse esimerkiksi autoa heti täytettyäni 18, joten suurempaa rahantarvetta ei tällä hetkellä ole, ja onhan iskä ennenkin tehnyt ihmeitä romuautojen kanssa (hän on automekaanikko, ja saa aika halvalla kolaroituja autoja ja pistää ne itse kuntoon). Itselleni kyllä riittäisi se 150-200€ jotka saisin mummiltani parista ruohonleikkuukerrasta, noh katsotaan miten tilanne tästä etenee :/


all in.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan offtopicina: Kävijälaskuri on yhdyssana.