perjantai 8. helmikuuta 2008

Perjantai

Taas on perjantai ja voi hetkellisesti ottaa hiukan etäisyyttä koulusta, ja mikä tärkeintä, saa nukkua pitkään. Ennen kuin vaihdetaan vaihde totaalisesti vapaalle niin kerrataanpa mitä parina viime päivänä koulussa on tapahtunut. Ensinnäkin sain tänään äikän mielipidekirjoitukseni takaisin, jossa puhuin ruotsin kielen liian hyvästä asemasta (lainasin pari argumenttiani Whazin luennoista, tack Whaz :P) ja sain siitä täydet pisteet 8). Opettaja ei keksinyt mitään parantamisen varaa. Maaliskuun puolella tulee minun ja kahden kaverini pitää pitää äikässä 45 minuutin oppitunti antiikin kirjallisuudesta, saa taas paljon ylimääräsitä turhaa tekemistä sen takia, mutta eiköhän me siitä selvitä. Historian tutkielman aihe alkaa myös valottua, ajattelin nimittäin tehdä sen Kultakuumeesta, pikkuisen kuitenkin epäilyttää tuo lähteiden etsiminen, vaikuttaa aika vaikealta.

Jotten kyllästyttäisi kaikkia täysin niin siirrytään kivenpiin aiheisiin. 3 päivää sitten tilaamani GTA: San Andreas tipahti eilen postilaatikkooni ja koulusta päästyäni alkoi armoton pelitys, nyt olenkin tehnyt jo ensimmäisen kaupungin (Los Santos) kaikki tehtävät yhtä lukuunottamatta, ja seuraavaksi siirryn San Fierron metsiin. Kasvatin heti päähahmolle massiiviset lihakset ja otin koko kehon täyteen tatuointeja, tuo paremman tunnelman kun muuten päähenkilöllä ei ole samalla tavalla munaa, kuin vaikkapa edellisen GTA:n päähenkilöllä Tommylla.

Pelin miljöö ei ehkä luo samanlaista tunnelmaa kuin Vice City, mutta turha kaikista pikku asioista on valittaa, onhan peli siltikin aivan mahtava taideteos. Ryderin iki ihana vittuilu, ahh <3. Itseäni hiukan yllätti miten helpoilta tehtävät tuntuivat. Esimerkiksi tehtävä, jossa pitää ampua moottoripyörän selästä jahtaavia vihollisia meni hiukan ensi yrittämällä haparoidenkin kevyesti läpi, vaikka muistan ekalla pelikerralla tuskailleeni sen kanssa loputtomiin. Tuossa kyllä huomaa Vice Cityn ja San Andreaksen suurimman eron, San Andreaksen tehtävät ovat huomattavasti helpompia kuin Vice Cityn, jonka tietyt tehtävät tuntuvat vieläkin mielettömän vaikeilta.

Mutta joo, en jaksa enää löpistä turhan päiväisiä, kaikki tätä blogia lukevat varmaankin tietävät muutenkin millainen peli SA pääpiirteissään on. Painun nyt takaisin pelaamaan, sillä en kestä olla erossa siitä :)


Asshole.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voihan se olla niinkin, että Vice city oli teknisesti "kökömpi" kuin SA ja siksi on niin hemmetin vaikea.

Anonyymi kirjoitti...

No helvetti, en muistanut kumpi olin.

Sika kirjoitti...

No jaa, ainakin mun mielestä VC:ssä on jonkun verran niitä tehtäviä, joissa mikään ei saa mennä pieleen tai tehtävä epäonnistuu, niinku jotkut aikaraja tehtävät tai pakemiset sun muut.