lauantai 9. helmikuuta 2008

79 päivää

...6 tuntia, 46 minuuttia ja 41 sekunttia tarkalleen ottaen GTA 4:n ilmestymiseen. En kyllä millään malttaisi odottaa kun pelin piti alunperin ilmestyä jo lokakuussa, minun 17-vuotis syntymäpäivänäni. Ei kai auta muu kuin tyydyttää pahinta puutetta San Andreaksella.

Viime aikoina tulevasta pelistä on julkaistu ihan kivasti uutta tietoa sekä kuvia, myös jotkin peli-alan merkittävät tekijät ovat päässeet testaamaan pelin demoversiota, viimeisimpänä PSM3, joka pääsi ensimmäisenä maailmassa pelaamaan peliä PS3:lla, kaikki edelliset testaajat olivat pelanneet XBox 360:lla. Testaajat kertoivat myöhemmin muutamia pieniä yksittyiskohtia pelistä. Kyseinen peli sai eilen myös viralliset nettisivunsa. Sivut eivät ole vielä aivan valmiit, mutta koko komeus sisältää mm. uusia kuvia, viralliset trailerit ja paljon tietoa.

Sitten omiin pelaamisiini. Pelasin äsken San Fierron viimeisen tehtävän läpi ja voin nyt siirtyä viimeiseen kaupunkiin, Las Venturakseen. Aika nopsaan on tullut pelattua, sillä sainhan pelin vasta torstaina. Peliaikaa on kertynyt luullakseni reilu kymmenen tuntia, katsoin sitä mittaria viimeksi joskus viiden aikoissa.

Painun tästä suihkuun ja sitten syömään äidin tekemään pannaria, voipi olla, että ilta jatkuu tänään pelatessa ja mesettäessä.


Mutsis on.

Ei kommentteja: